18.1.2012 iTUNES RAPU


30.12.2011 LOPPUUKO MAAILMA ENSI VUONNA?

Tikarin seitsemäs tai yhdeksäs (laskentatavasta riippuen) leffa on vahvasti työpöydällä. Ammattilaisen käsissä, kuten sanotaan. Karsiminen on raakaa jotta leffa ei saavuta liiallista pituutta. Laskeskeltiin että olis 11 miehen partit tulossa! Nico tietysti kuvaa viimeiseen saakka toisin kuin Pentti, joka laski syyskuun lopussa että biisi on täynnä ja lopetti kuvaamisen siihen. Aika on toki käyetty tehokkaasti 7.1.2012 ilmestyvän Haijump 3:sen kimpussa. Josta muuten voi lukea haastattelun esim. leffaamme editoivasta Tuukasta ja monesta muusta kotimaisella skeittileffakentällä ansioituneesta henkilöstä.

Lopuksi voimme hiljentyä fiilistelemään Kajaanilaisten kesää 2011:

7.9.2011 ARSI KEVA + TIKARI = 100% FIILIS



Juuri kun foorumeilla ovat leuat loksahdelleet irtisanomisuutisten johdosta, ilmoitamme että Arsi Keva skeittaa Tikarilla! Tervetuloa alati kasvavaan joukkoomme. Seuraavaa leffaa odotellessa voitte katsoa kun Arsi pyörii! Ledelle kiitokset sekkarista.

30.8.2011 RAD MIKE, KUHMON PYSSY

Miken 40v. juhlahaastis tänään ilmestyneessä Hang Upissa. Hattu päästä ja mitä näitä nyt on. Jos joku löytää sen haastiksessa kadonneeksi mainitun flipin työkkärin vitosista, ottakaa yhteys välittömästi. Seuraavassa leffassa ois kyllä tilaa.

Tikkari skateboardsin kykyjenetsijät (tuttuja mm. Aku Ankasta) ovat olleet valppaina pitkin kesää ja rekrytoineet joukkioon Heikki Luokkasen joka myös Kuhmon pyssynä tunnetaan. Tervetuloa!

19.8.2011 KYÖSTI KALLIO KESKIVIIKKO



Vietimme hiljakkoin mainion illan Kyöstillä. Taiteiden yönä 26.8. on muuten patsaalla Juicen Koo Koo-leffan näytäntö. Sivistäkää itseänne jos ette tiedä mistä on kyse.

31.7.2011 KISAKOOSTE JA UUDET RÄTIT



Kisakooste Ilosaaren tapahtumista. Hauskaahan siellä oli. Uudet vetoketjuhupparit ja erikoislauta-aiheiset t-paidat ovat saapuneet varastolle. Leviävät sieltä alan liikkeisiin ja Laminan nettikauppaan tuota pikaa.

14.7.2011 TRAILERI

9.7.2011 TIKARI JA ILOSAARIROCK

Jo lähes perinteisesti Ilosaaressa nähdään ohjattua oheistoimintaa rullalautailun merkeissä. Tikari Skateboards tuo paikalle pari autollista kokeneita kurvailijoita ja pistää kisat pystyyn. Puolilta päivin aloitetaan festarialueen läheisyydessä olevalla betoniparkilla ja sateen sattuessa yritetään sunnuntaina uudestaan.

kisalajit ovat tässä:

- Ympäriajot (taistellaan aikaa vastaan ja kierretään parkkia, homma selkee?)
- Pisin grindi (paikka määritellään vasta kisa-aamuna)
- S.K.A.T.E. (ei mennä vielä lupaamaan että tämä ois perinteinen)
- PMPMP = päivän mahdollisesti paras meininki-palkinto

23.6.2011 PARKKIMAANANTAI vol.16

1.6.2011 PARKKIMAANANTAI vol.15

30.5.2011 SEPON LEFFA JA MALTION PARTTI!


Onhan tää nyt muutenkin hiton kova leffa!

25.5.2011 FACEBOOK, OI AIKOJA, OI TAPOJA

Teettämämme varsin mittavan ja perusteellisen markkinointitutkimuksen jäljiltä loimme Tikarin Facebookbisneksenhieromalaitokseen. Hommat on vaiheessa mut skeittaus maistuu. Iiro korjailee edelleen parkkimaanantain jälkimainingeissa hajonnutta kantapäätään. B kävi kuvaamassa siellä missä muutkin (Berliinissä), mutta on n. 100% varmaa että materiaali on jotain aivan muuta. Odotan jo seuraavaa leffaa vaikka sen aika ei vielä käsillä olekaan. Saas nähdä vaikka lähettäis joskus kesätourillekin taas.

18.5.2011 KISAT IISALMESSA LAUANTAINA

(Kopsasin aika paljon tuolta viime vuoden uutisesta) Kisat Iisalmessa 21.5.2010. Tsekkaa flyeri TÄSTÄ! Tikari kokoaa rivinsä ja lähtee edustamaan Iisalmeen, mukana ainakin "viime vuoden voittaja". Samana päivänähän on stadissa Lighthouse Projectin ilmainen keikka stadissa Kalasatamassa jonka johdosta allekirjoittamatta jättänyt ei pääse paikalle.

Ps. jos hardcore (ei tekno) kiinnostaa, kannattaa hankkia Illsin tuore seiska. Lisäinfot TÄÄLTÄ.

11.5.2011 PARKKIMAANANTAI VOL.14


7.5.2011 VIDSONAIT RÄPSONAIT - ENSI-ILTA

To 19.5.2011 klo 18
Taik-Sampo-Sali
Hämeentie 135 C


Kuvaus, ohjaus ja leikkaus Juice Huhtala

Pääosissa: Mikko Kivikoski, Jasper Tainio, Jeremias Delgado, Jussi Korhonen, Tatu Engeström, Pub26, Tikari, ITÄ, Perus…

3.5.2011 PARKKIMAANANTAI VOL.13


Linssiä olis ollu vissiin ihan turha tuolla putsaillakaan, pöly narskuu vieläkin hampaissa. Inspiraationa enimmäkseen venäläiset moshausvideot kuten esimerkiksi:
http://youtu.be/0pVP69DglEg
http://youtu.be/NRCV1odWlK4

27.4.2011 PARKKIMAANANTAI VOL.12


Parkkimaanantait tekevät paluutaan. Iiro! Tarviiks ees sanoa muuta?

19.4.2011

Koska kevät on saapunut, osta uusi pipo! TÄÄLTÄ Onnittelemme myös kymmenlukuja täyttävää velhoa.

"Mitä spotteja on jo auki?"
"Kyösti Kallio"
*epäuskoista hiljaisuutta*

4.4.2011 2 HAI


Pena ja Arsi pisti uuden lehden pihalle. Ostakaa haltuun! haijumpmagätgmail.com

27.3.2011 NAHAN LEFFA!


Naapurin Hannu teki pitkästä aikaa leffan ja se on eniten HD ja FFC. Ensi-ilta oli perjantaina ja Vimeo-ilta tänään.

15.3.2011 KRIDEN LEFFA!


Casperi Kineman uus leffa lähes liian pitkän tauon jälkeen! Wolf avaa ja paljon siitä eteenpäin en viel ehtinyt katellakaan kun piti jo tulla pistään tää uutisiin. Espoo!

14.3.2011 TÄÄ ON VISSIIN JO VANHA

Mut ite luin tän CHECK OUTIN vasta äsken. Mut mites noi siniset renkaat? Smolik ja kevät on kuulemma saapunet yhtä matkaa jo kaduille. Itse ajattelin kyllä tänään silti vielä skeitata mieluummin lämpimässä. Ai niin ja NaHan videokin on kohta valmis.

24.2.2011 PÄIVÄN VIDEO

Tästä päivän kotimainen - JKL Daggers. Juicelle terveisiä, veikkaan että osaat arvostaa videon spotteja.

21.2.2011 UUTTA PUUTA - NYT JO!

Uusia laudat ehtivät jo ennen kevättä ja niitä voi tutkia Laminan nettikaupasta!

9.2.2011 OSMOOO!!!


Seppo oli tehnyt hienon videon josta tuli instant skeittifiilis. Henkka, Osmo ja pari muuta tuttua vanhemman polven edustajaa ajelee kunniakkaasti Hämeessä. Eihän tosta puutu ku Kotosen switch smitti ja muska.

28.1.2011 ENDSTAND DOKKARI

9.1.2011 PAREMPAA VUOTTA 2011

Pariin kuukauteen ei näemmä oo ollu aihetta päivittää. Talviunia. Ihmiset talvehtii tahoillaan ja ollaanpa tässä jopa suunniteltu lumilautaisaa parkkimaanantaitakin (Iiro ei vissiin aio osallistua). Tän vuoden lautagraffatkin saatiin ajoissa kasaan. Ei voitettu taaskaan Hang Up awardseissa, oliskohan johtunut siitä että De Futuran lisäksi tuli kaks tourileffaakin. Jakaantuuhan siinä väkisinkin äänet.

Suurin syy kaikelle tälle jaarittelulle on että eilen kuvattiin Antin Ja Tony B:n hallipätkä! Kiitämme jälleen Villeä kuvaamisesta ja muita hämeenlinnalaisia kiinnostavan hallin rakentamisesta!



Loppuun vielä pari kotimaista musavinkkiä:
Cigarette Crossfire
Throat
Temples
Tombstoned


7.11.2010 FFC



Vanha kunnon naapurin Hannu on palannut sorvin ääreen. Jätkät innostu vissiin ihan huolella taas kuvaamisesta parin vuoden tauon jälkeen. Hyvä Tuusula!

5.11.2010 TACKY

Julle teki retrospektiivisen haastiksen Tackyyn. Käydään läpi leffat ja sen sellaset. Tiukkaa analyysia ja summittaisia anekdootteja. Lukekaa TÄSTÄ.

Endstandille ja bändin ehkäpä parhaalle levylle nyökkäilevää uutta tikari t-paitaa saa TÄÄLTÄ.

18.10.2010 SEPON LEFFA

Simple Things -teaser from Manageri Seppo on Vimeo.

Voidan taas alkaa arvaileen montako parttia Tomilta tulee tän vuoden kuvauksista.

2.10.2010 HAIJUMP

Nyt se ois ulkona, Arsin ja Penan lehti/zine. Mukana esimerkiksi Jurvasen haastattelu. Tilaukset saa kuulemma lähettää osotteeseen haijumpmag[se merkki, kyl te tiiätte]gmail.com, femman maksaa. Saa myös alan liikkeistä, nyt Kampin Laminasta ja Pradise Tattoosta, myöhemmin muualtakin.

26.9.2010 NYT!



VIELÄ KESTÄÄ


Tuukalla on vielä taistelua sen ekan viikonlopun editin kanssa, ei meinaa kone suostua yhteistyöhön. No ootellaan viel, kyl ne leffat on hyvä sitten järjestyksessä katella. Veikkaan että niillä ehditään vielä osallistumaan Hangup-awardseihinkin, en tosin tiedä missä kategoriassa.

Penan ja Arsin lehtiprojekti etenee jo siinä määrin että tällä viikolla vois mennä painoon. Tarkkailkaa skeittimediaanne, ette todellakaan halua missata Hai Jumpin ekaa numeroa!

Jos tuntuu että arpaonni suosii, menkää osallistumaan Sue-lehden skabaan. Siellä ois mahdollista voittaa Lighthouse Project lautaa ja levyä. No dekithän nyt lanseerattiin jo viime keväänä, mut kait se on parempi että media huomaa myöhään kuin ei milloinkaan.

Viel jos saa mainostaa, niin Brown julkasee kohta taas kasettia. Ei kuitenkaan mitään kesämusaa: Kaamosmasennus

10.9.2010 KOHTA


30.8.2010 KISOJEN JÄLKIPYYKKI

Mites ne kisat nyt sit meni? Penttiä ei kuultu juontamassa mut Iiro hoiti hommaa välillä hyvinkin ansiokkaasti. Mainittavaa kisamenestystä ei joukkueelleemme tullut, mut odottiko joku sitä? No Tomi oli kyllä semeissä ja Rad Mike hyppäsi lasten suosikki gäpistä ollien egalla. Mites se Tommi Björk, mulle tuli mieleen se kuinka Ethan Fowler otti Euroopan haltuun joskus -94. Näin myös miten Smolik haki Smolikilta nimmarin Fullfill the Dreamin kanteen.

Kävi muuten niin että DVD-boxit myytiin kisoissa loppuun. Lisää ei tule. Arvostamme paketin hyllyynsä hankkineita ja toki niitäkin joilla kaikki leffat oli jo ennestään. Hupparit sitä vastoin eivät ole vielä keräilyharvinaisuuksia, vielä olis S- ja M-kokoja jäljellä. Hinta oli muistaakseni jotain 50€ ja tilaukset sinne venomposse@gmail osoitteeseen. Kiitos.

Uusimmassa Hang Upissa 14 sivua touriartikkelia ja yks sivu uimahallille matkalla olevaa intenetsivujenpäivittäjää. Uimahyppyjen lisäksi luottograafikko osaa ottaa myös valokuvia vaikkei siitä jutussa oliskaan mainintaa. Esimerkiksi Iiron hippihyppely wallride ja fs tailslide. Tourileffaa edelleen tulossa.

25.8.2010 SM/HU/LHP

SM:issä joukkuettamme edustavat areenalla Tomi ja Staffan ja areenan laidalla Pentti ja Samuli. Uusin Hang Up sisältää touriartikkelin jossa mahdollisesti kerrotaan missä kävimme tuossa muutamana viikonloppuna. Leffakin tulossa piakkoin, kunhan nyt saadaan toi artikkeli ensin luettua. Lighthouse Projectin uus levykin tulee lokakuussa ja näytebiisejä on ainakin TÄÄLLÄ. Illalla ois Sick of It All Nosturissa, lämppäämässä esim. Bolt.

5.8.2010 SADE=EDITOINTIA

Miten hyvä voi olla ex-rengasfirman tourileffa? Kysynpähän vaan. Entä huomataanko niin kovin vähäiselle mainostamiselle jäänyt kiertue valtakunnallisessa rullalautamediassa? Mites tuon aiemmin mainitun Viron reissun matskut? Se on Björkman niin että sinne on hyvin suositeltavaa mennä vielä takaisin!

Tilatkaa muuten niitä Six Packeja ja huppareita! Firma jäi mulle vielä vähän velkaa pakettiauton vuokrasta.

26.7.2010 TIKARI TOUR OSA 2 - "PASKOJA SPOTTEJA JA PELKKIÄ STREITTAREITA"

Selvittiin myös toisesta reissusta, vai ookko Iiro viel selvinny? Multakasoja etsittiin, mukulakiviä löydettiin ja Iiro sukelsi myös maailman mahdollisesti ensimmäiseen munuaistyyppiseen pooliin. Kuka joi tilin tyhjäksi? Mites ne demot? Entä Seinäjoen halli? Nähtiin myös Kilju-Jaakko ja Masa 11v. from Perälä (Where is Mollynsa katsoneet tietää). Aaro oli aika kingi ja Seinäjoen Tuukan skeittilahjoja ei käy kiistäminen. Tukkikouru oli hiton eeppinen, parempaa kuin missään huvipuistossa.

TÄTÄ kesäistä videota ei ole mitään syytä jättää katsomatta.

13.7.2010 TOURILLE - OSA 1,5

Selvittiin ekasta viikonlopusta, muutama kutkuttava kysymys jäi mieleen: Kuvattiinko kaitiksella yhtään lokkia? Entä tuliko haardeihin jotain ylimääräsiä gräbejä? Lähtikö kukaan kesken kaiken kotiin? Murtauduttiinko autoon? Kuka on suomen punkein skeittaaja? Oliko demoja? Oliko hinkkajaisia? Missä on rennoimmat kytät? Toteutuiko Jurvasen haave dokaamisesta Matin kanssa?

Vastaukset sitten syssymmällä.

Bee Inspector ja Penal Code 100 A muuten lähtivät just Tallinnaan kuvausreissulle. Itse aattelin tonne Töminään ja Ilosaareen suunnata perjantaina. Wastedilta muuten on tulossa uus 7", pakostikin aika helkkarin kovaa. "Nojjaa vaan taaksepäin ja vitummoinen old school-meininki", vastas Ville kun miehen smithgrindeja joskus ihmeteltiin.

8.7.2010 TOURILLE - OSA 1

Auto starttaa stadista perjantaina ja poimii ensin Jäkestä bonus-hipit mukaan. Sit mennään ainakin Jyväskylään yöksi. Kaikki muu onkin suht avoinna. Mukana on ainakin Sus, ylikasvanut seiskaluokkalainen, kovasiipi, herra ex-päätoimittaja, penal code 100a, tän vuoden faija, parrakas mies ja nuo aiemmin mainitut hyypiöt.

24.6.2010 LEGENDOJA PERNASSA

Tutkikaa pernablogia "uusimmassa" numerossa parit suht kovat legendat haastattelussa (Joo kyllä Väide mun mielestä on legenda).

Me muuten lähdetään kohta tourille! Pari viikonloppureissua tulossa vaihtelevalla miehityksellä hyvin vaihteleviin suuntiin. Mitään kovin tarkkaa ei osata ainakaan vielä kertoa. Jokainen päivä on demo!

Ainiin ja ne Kalajärven kisatkin onnistuivat varsin hyvin. Skeittajilla oli nastaa, yleisö viihtyi ja naapureita oletettavasti jälleen harmitti. Voittajia olivat ainakin Veikko (alle 16v), Joonas (yli 16v), Joel (best trick) ja Pekka Är (korkein wallride).

16.6.2010 ESPOOSSA KALAJÄRVEN KISAT 19.6.

Uusi yritys ensi lauantaina! Katotaan miten säiden kanssa nyt käy. Jos sataa, niin koitetaan sit sunnuntaina 20.6. OK!

12.6.2010 SADEKELIN RENKAAT

Ei paljon näillä sateilla kannata Espooseen lähteä kisaamaan. Tutkitaan josko saatais joku toinen ajankohta viel järjestyyn kisoille.

Viime vuoden voittaja on muuten tämän vuoden faija! Onnittelemme perhettä hyvinkin paljolti. Mites toi nimi?

8.6.2010 ESPOOSSA KALAJÄRVEN KISAT 12.6.

Tsekkaa flyeri TÄSTÄ! Tikari kokoaa rivinsä ja lähtee edustamaan Espooseen, mukana ainakin "viime vuoden voittaja". Pontuksen leffan jäljiltä keräämme paikalle myös muita hahmoja. Ja tietty illalla on taas stadissa keikkaa, tällä kertaa paikkaana on Liberte ja soittamassa, Presley Bastards, Ills, One Hidden Frame ja Deaf Penalty.

27.5.2010 DE FUTURA VERKOSSA

Laitettiin De Futura vimeoon ja sehän on jo tuolla avaussivulla jos onnistuitte ohittamaan. Kauppias käski kertoa että M-kokosta huparia on vielä, samoin Six Packkiä. Futuraa tuurilla pari.

9.5.2010 FRONTSIDE FÜHRER

Wheelbite life! Tsekatkaa Frontside Führerin keikkakuntoa TÄSTÄ! Onks Jamie muuten jo soitellu ja tarjonnu Fallenin sponssia? Ilmaisen jo ennalta pettymykseni jos eka paitadesign ei oo Fallenilta ripattu FF-logo.

7.5.2010 KISAT IISALMESSA

Kisat Iisalmessa 22.5.2010. Tsekkaa flyeri TÄSTÄ! Tikari kokoaa rivinsä ja lähtee edustamaan Iisalmeen, mukana ainakin "viime vuoden voittaja". Samana päivänähän on stadissa Endstandin viimonen keikka jonka johdosta ihan kaikki meistä eivät pääse paikalle.

Leffojakin vielä saatavilla. Vaikka medianäkyvyys ei riittänytkään arvioon uusimmassa Hang Upissa, väittävät tietolähteemme että ainakin lehden päätoimittaja olisi hankkinut Six Packin kokoelmiinsa.

Sadepäivinä suosittelen luettavaksi TÄTÄ KIRJAA.

21.4.2010 SIX PACK - TOINEN ERÄ



Noniin nyt olis taas boxia tarjolla. Aiempien varausten jälkeen jäi vielä ihan hyvä läjä myytäväksi. 6 leffaa ja 25€ plus postit 1,60€. Pistäkäähän tilauksia mailiin venomposse@gmail.com!

16.4.2010 MAINOSTA MAINOKSEN PERÄÄN

Dekki ja De Futura samaan hintaan sieltä jo hyvin tutusta Laminan nettikaupasta!

9.4.2010 UUDET DEKIT!

Tsekkaa kevään uudet laudat Laminan nettikaupasta! Voidaan puhua siitä kunnon fiiliksestä (kufi, muistattehan?)

29.3.2010 OSTOKSIA

Tatskamessuilta ylijääneitä t-paitoja ostettavissa Laminan nettikaupasta. Six Packin ensimmäinen erä myytiin loppuun ja lisää saatavilla taas parin viikon päästä. De Futuraa edelleen saatavilla ja tässä toinen syy miksi Tomilla ei ollut vikaa pätkää.

23.3.2010 HELSINKI INK 26.-28.3.2010

Tikari on taas mukana Helsinki Ink tatuointimessuilla. Tänä vuonna tatuointiartistien maalaamien dekkien myynnistä saatavat tulot menevät hyväntekeväisyysjärjestö World Visionille. Tikarin kojulla myös uusia t-paitoja joiden suunnittelusta vastaavat Legacy Tattoon Jussi Saarela ja Tatuatan Tuppu.

Tässä vielä kuvat paidoista: Nainen(Jussi) ja Kotka(Tuppu)

23.3.2010 DE FUTURA ja SIX PACK!


c

DE FUTURA: DVD:llä leffan lisäksi "B-puoli" M.D.K., Dunkelheit 2010 ja Venom Possen Hang Cup matskut. Leffassa esiintyy tuttujen naamojen lisäksi Tervakoskea Helsinkiin paennut Pekka sekä Pieksamäen katujen kasvatti Rapu (joskus kutsuttu Janneksikin). Nyt ei myöskään vitsailla Tony B:n kustannuksella sillä mies nähdään skeittaamassa kaikissa levyn videoteoksissa.

SIX PACK: Tässä on yksinkertaisesti kaikki Tikarin leffat bonuksineen päivineen. Lost Boys, I See Dead People, Dirty, Venom Posse, Too Dirty ja De Futura. Eka 20 kappaleen erä ilmeisesti lähtee käsistä samantien, mut päätettiin tehdä viel lisää joten pistäkää tilauksia tulemaan vaan.

De Futura 5€ (+postikulut)
Six Pack 25€ (+postikulut)

Tilaukset osoitteeseen venomposse@gmail.com

Huppareitakin on vielä jäljellä S ja M-kokoja, hupparin tilaajille De Futura kaupan päälle!

De Futuraa saatavilla myös Kampin Laminasta!

Tässä muuten syy siihen miks Maltiolla ei ollu viimosta pätkää De Futurassa: Solution - Haze

18.3.2010 TOMI K-18


Hyvää syntymäpäivää! Heinäkuussa sit keikalle?

1.3.2010 DE FUTURA


Jep, ei taaskaan oikeita temppuja. Raumalla muuten on viikonloppuna kisat joissa meitäkin edustamassa yks Nicon autollinen. Huppareitakin mukana kisahinnoin.

20.2.2010 RadTube


Rad MikenYouTube channel, ottaakaahan haltuun!

19.2.2010 MIKÄ MEININKI?




Arsi edustaa firman paidassa, that's my buddy. Tsekatkaa miehen 2004 partti TÄSTÄ! Ite menin jo väittämään tota 360 maffian pätkää miehen parhaaks, mut paskaaks näistä arpomaan, kaikki kovia.

Mites toi Tomi? Me ollaan hei oikeesti jo aika huolestuneita siitä sun koulumenestyksestä.

Onks editoitu? No ohan sitä, leffa on jo periaatteessa valmis. Minkätyyppistä? Ai sitä samaa ku ennenkin? No jesh! Helsinki 20.3.2010 Mascot. Kirjatkaa kalentereihinne! Ja jos leffan taso huolestuttaa ja tuntuu jo valmiiks siltä että sen ajaks pitää mennä ulos röökille tai hoitaan korjaussarja, niin olkaa huoleti, samana iltanahan esitetään myös Ville Jokisen uusin tuotos joka aikaisempien näyttöjen perusteella tulee oleen yks kovimmista leffoista vähään aikaan. Tuleeks meiltä muuten DVD-boxi? Kysy vaan kuinka limited. Entä saako uutta leffaa ensi-illasta?

10.2.2010 DUNKELHEIT


Viime perjantainahan tätä kateltiin ensi-illassa ja nyt sen näkee myös netistä. Pääs yllättämään, vaikka turhaan oottelinkin Kimmon fs nollieta. DUNKELHEIT 2010.

8.2.2010 PENAN JA TURSKAN TOURIRAPORTTI


Tarina kahdesta nuoresta miehestä, joulusta Ruotsissa, uudesta vuodesta Saksassa, liftaamisesta, halvasta kaljasta, skeittaamisesta, syömisestä ja sen sellaisesta. Tsekatkaa faktat Pentin kirjaamasta REISSUBLOGISTA.

Nähtävästi Pena ehti Villen kanssa myös Hämeenlinnaan raportin kirjoittamiseltaan.

1.2.2010 MIKELLÄ SYNTTÄRIT!


Onnittelut raikuvat ja Hang Upin saitiltahan tääkin fakta tuli luettua. No toisaalta ehän mä muista ku omat synttärini ja joskus ei meinaa niitäkään. Lahjaksi annetaan ainakin Iiron jalkatyöskentelystä kertova VIDEO ja Perukselta voit kysellä kaveria tolle vanhalle doomipaidalle.

12.1.2010 VANHOJA ZINEJÄ


TÄÄLTÄ Tikarin tokan leffan välissä ollut zine ja Clouds Will Move #4.

8.1.2010 TIKARI SNOWBOARDS COMING SOON?




Worst of both worlds. Tunnista kohde ja voita hölmistynyt ilme. Kaiken muun oheistoiminnan lisäksi hipit nähtävästi myös lumilautailee Alppipuistossa. Yöllä varmaan siks ettei hävettäis niin paljoa. Kauankos siitä edelliskerrasta olikaan? Saa soitella jos ootte menossa johonkin oikeisiin mäkiin ja autossa on tilaa.